Helyn sydän-logo

Verkko kouluttaa: ohjelma vuosilta 2001 - 2003

Vuosi 2001

Elokuu

Verkko kokoontui ensimmäisen kerran elokuun lopulla Kettutien palvelutalossa Herttoniemessä. Paikalle oli kutsuttu yhteistyökumppaneita työn kehittämisen merkeissä. Tilaisuuden emäntänä toimi vastaava hoitaja Anne Pitkänen. Projektisihteeri Satu Mäkitalo Hely ry:stä esitteli Verkossa- projektin tavoitteet ja toimintasuunnitelman. Kari Pukkila Suomen dementiahoitoyhdistyksestä kertoi työstään Läntisen alueen dementiakoordinaattorina .Yleisen keskustelun aiheena oli dementiatiedon puute sairaaloissa sekä dementiaan liittyvät käytösoireet.

Lokakuu

Lokakuussa Verkko tutustui Suursuon sairaalan Halle-kotiin. Halle-koti on perehtynyt laajasti dementiapotilaiden hoitoon. Tutustumiskierroksen jälkeen Anne Pitkänen Hely ry:stä kertoi Suomen dementiahoitoyhdistyksen opintomatkasta Tanskaan. Sikäläinen dementiahoito kuten hoitotyö yleensäkin on monta askelta edellä meitä. Tanskassa määrää tahdin ihminen eikä kello. Verkon jäsenet saattoivat tuntea pientä kateutta. Suomessa kello tikittää turhankin kiivaasti. Keskustelua herätti hoitokulttuuri ja työn arvostus.

Joulukuu

Joulukuussa Verkko kokoontui Itäisessä vapaaehtoistyönkeskuksessa VaTissa. Emäntänä toimi vapaaehtoistyönohjaaja Eeva Linna. VaTi tekee monipuolista työtä kouluttamisesta ihmisten auttamiseen. Moni Verkkolainen löysi taas uuden yhteistyökumppanin. Tarjolla oli glögiä ja kuntoutusasiaa. Vieraana oli Aulikki Viippola Helsingin kuntoutusneuvola-projektista. Aulikki kertoi miten projekti on lähtenyt käyntiin ja minkälaisia haasteita Helsingin suuruus on aiheuttanut. Verkko oli yhtä mieltä, että Helsinki on todella haasteellinen paikka toimia. Iso kaupunki ja ison kaupungin ongelmat. Lopuksi päädyttiin ajatukseen, että hyvä kaupunki tämä on etenkin haasteen janoajille.

Vuosi 2002

Maaliskuu

Maaliskuussa verkon vieraana oli lakiasianhoitaja Mikko Mäki teemalla "kalliit allekirjoitukset". Kävimme läpi asioita, joita työntekijän kannattaa huomioida työskennellessään asiakkaan kanssa. Erityisesti pohdittiin muistiongelmia ja juridiikkaa. kokoontumisen jälkeen jokainen oli vakuuttunut, että kannattaa miettiä viisi kertaa ennenkuin nimensä kirjoittaa.

Toukokuu

Kevättä oli ilmassa toukokuun verkossa. Aiheena oli seksuaalisuus. Verkko päätti ottaa selvän siitäkin aiheesta. Kuulimme kätilö Pirkko Pihlakarin luennon seksuaalisuuden monimuotoisuudesta. Vierailimme Kalliossa sijaitsevassa "Aikuisten lelukaupassa" ,jossa saimme esittelyn seksikaupan tarjonnasta. Välineitä löytyi joka lähtöön ja enemmänkin. Se joka luuli kaiken tietävänsä saattoi pahan kerran erehtyä. Käynti valotti meille kuinka voimme ohjata asiakkaita tällä elämän tärkeällä alueella. Kaikki eivät ole tasa-arvoisia tässäkään asiassa.

Elokuu

Elokuussa Verkossa kohdattiin, kosketettiin ja halattiin. Nanna Knutas, erityisohjaaja Kotkan seudun dementiayhdistyksestä kertoi vuorovaikutuksesta hoitajan ja dementoituneen potilaan välillä. Aisteilla elämää- projektin alkamisesta kertoi Anne Pitkänen, joka oli siirtynyt Leevi ry:n toiminnanohjaajaksi.

Lokakuu

Lokakuussa aiheena oli kuulo. Verkolla oli ilo saada vieraaksi kuntoutusohjaaja Virpi Koivistoinen Kuulonhuoltoliitosta. Virpi selvitti kuinka asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä voidaan parantaa tuntemalla nämä asiat. Läsnäolijoilla oli mahdollisuus tutustua kuulonapuvälineisiin. verkkolaisten oli pakko tunnustaa, että paremminkin voisi kyseiset asiat osallistujat hallita.

Vuosi 2003

Helmikuu

Helmikuussa Verkko pohti jälleen dementiahoitoa Helsingissä. Koska saadaan dementiahoitajat terveysasemille? Milloin palkataan dementiakoordinaattoreita suurpiireihin? Dementoituneiden määrä kasvaa. Kuka hoitaa, millä rahalla ja miten?

Toukokuu

Toukokuussa Verkko kävi  tutustumassa Leevi ry:n uuteen Rumpupolun palvelutaloon. Ohjelmassa oli talon esittelyä. Satu Mäkitalo kertoi Verkossa-projektin vaiheista. Anne Pitkänen kertoi aisti-projektin kuulumisista.

Toiminnat-sivulle