Logo

 

Kokeilun lähtökohta sekä tavoitteet

Lähtökohta

Itä-Helsingissä sijaitseva palvelutalo muutettiin vanhusten asuintaloksi vuoden 2005 alussa. Taloon ei jäänyt pysyvää henkilökuntaa ja talossa tuotetut palvelut päättyivät. Talon asukkaille jäi epävarmuuden ja turvattomuuden tunnetta.

Turvaverkko-projekti tarttui toimintaan tammikuussa 2006. Mukaan hankkeeseen pyydettiin Itäinen sosiaali-ja lähityön yksikkö. Hankkeen loppuvaiheessa mukaan tuli Vesalan kiinteistöjen asumisneuvoja.

Toimintasuunnitelma yhteistyölle tehtiin ajalle tammikuu-toukokuu. Käytännön toiminta alkoi helmikuussa. Kokeilun aikana Hely ry toimi asuintalossa kerran viikossa iltapäivisin.
Toimintasuunnitelma (PDF-tiedosto)

Tavoite

Turvallisen kotona asumisen tukeminen.
Lisäksi:liikunta- sekä sosiaalisten toimintamuotojen löytäminen sekä Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen.  

Toteutuskeinot

Asukkaille tarjottiin mahdollisuus osallistua toimintakykytesteihin. Heitä varten suunniteltiin modifioitu Toimiva/Berg testilomake (PDF-tiedosto),  jossa kartoitettiin myös voimavaroja. Lisäksi tehtiin:
• Asiakkaan tarpeiden kartoitus (apuvälineet, kodin turvallisuus)
• Apuvälinehankinta
• Tarvittaessa muistitestit
• Ohjaus ja neuvonta toimintakykyyn liittyvissä asioissa
• Väliarvioinnit työryhmän kanssa , loppuarviointi   

Työnjako, vastuu ja valtuudet kokeilussa

Hely ry
Projektisihteeri Satu Mäkitalo, dementia-asiat sekä kokeilun suunnittelu, koordinointi ja dokumentointi Hely ry:n osalta. Web-sivuston rakentaminen.
Hely ry
Fysioterapeutti Nina Hiekkanen, kotikäynnit, apuvälineet sekä toimintakykytestit. Esiin tulleiden sosiaali- tai terveysongelmien informointi sosiaali- ja lähityön yksikköön lähityöntekijälle.
Itäinen sosiaali- ja lähityön yksikkö
Sosiaaliohjaaja Sanna Numminen. Yksilö- ja yhteisötyö sekä yhteydenpito  viranomaistahoihin.
Vapaaehtoistyön keskus

Vapaaehtoistyö.

Etusivulle

 
alalogo